Jenni

Porilainen kaikilla mausteilla – vuodesta 1987

Olen syntyperäinen porilainen, kotoisin pellon ja mettän välistä – kylästä nimeltä Niittymaa. Nykyisin asustelen vehreässä Pormestarinluodossa, mutta tarkoituksena on lähivuosina palata maaseudun rauhaan. Myös karvaisin perheenjäsen Riko viihtyisi omaa pihaa vartioimassa.

Koulutaipaleeni olen saanut aloittaa pienessä kyläkoulussa, jonka lopettamisen jälkeen siirryin keskustaan ensin lopettelemaan ala-asteen ja sen jälkeen PSYL:in yläasteelle ja luonnontieteelliseen erikoislukioon. Vuonna 2012 valmistuin Satakunnan ammattikorkeakoulusta kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi ja työskentelin jonkin aikaa suunnittelijana raskaan raudan parissa.

Tuotannollisista ja taloudellisista syistä urapolku johti lyhyen työttömyysjakson kautta järjestöpuolen työhön. Määräaikaisen työn päättyminen kesäkuussa 2014 teki minusta jälleen työttömän työnhakijan. Työttömyysaika oli kuitenkin opettavainen, monellakin tavalla; tein opettajien sijaisuuksia kouluissa ja näin koulumaailmaa pulpetin toiselta puolelta. Lisäksi opin paljon siitä, miten monien mielestä työpaikka on edelleen se ainut ihmisarvon tuoja; vaikka työttömyysprosentit ovat korkealla, työtön saa kuulla monenlaisia arvioita omasta persoonastaan ja siitä, kuinka helppoa työnsaanti on.

Syksyllä 2015 tieni vei taas suunnitteluhommien pariin, tällä kertaa vähän ohuemman raudan ja laitossuunnittelun puolelle, ja sillä tiellä ollaan.

Partioharrastuksen olen aloittanut kahdeksanvuotiaana sudenpennuissa ja toiminut itse johtajana teini-ikäisestä lähtien. Tällä hetkellä olen lippukunnanjohtaja. Harrastukseni on tuonut minulle paljon hyviä ystäviä ja kokemuksia, jotka olisivat muuten jääneet saamatta. Partion sivutuotteena on tarttunut myös rakkaus luontoon ja siellä pärjäämiseen tarvittavat taidot.

Muun vapaa-aikani käytän erilaisten yhdistysten toiminnassa, koiran kanssa ulkoillen, Pelastuskoirien harjoituksissa, lukien ja itse kirjoittaen sekä perheen ja ystävien seurassa.

Kuvassa Haltin huippumerkki, se Suomen puolella oleva, ja Riko ja minä syyskuussa 2016. Näkymät huipulta ovat kuulemma huikeat niinä verrattain harvoina päivinä, kun huipulta jotain näkee. Pelkkä huipun saavuttaminen oli kuitenkin riittävä maali 110 km vaellukselle.