Huoltosuhde heikkenee. Se ei tarkoita sitä, että päivätyönsä päättäneiden elämänlaatu saisi heiketä. Niin kliseistä kuin onkin, meillä on vanhainkodeissamme ja mummonmökeissä sukupolvi, joka taisteli itsenäisen maan puolesta ja rakensi sitä meille, jotka nyt olemme päättämässä heidän hoidostaan. Mikään syy ei ole riittävän suuri oikeuttamaan vanhustenhuollon laiminlyöntiä.
Suuri osa suomalaisista haluaa asua omassa kodissaan niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Annetaan heille mahdollisuus siihen. Palveluita on kehitettävä niin, että perusterveydenhoitoa on mahdollista saada lähellä kotia, vaikka kiertävän terveydenhoitajan vastaanotolla. Monia sairauksia voitaisiin löytää jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi verikokeiden ja mittaustan avulla, mutta useimmat hakeutuvat hoitoon vasta, kun vakavampia oireita ilmenee. Moni vanhus myös kärsii tietämättään vitamiinipuutoksista ja anemiasta, jotka ovat verrattain helposti hoidettavissa ja joiden hoitaminen parantaa elämänlaatua huomattavasti jaksamisen ja elinvoiman lisääntyessä.
Hyvinvointiyhteiskunta on ajautunut jamaan, jossa rahaa virkistystoiminnan järjestämiseen löytyy yhä vähemmän. Omakotitaloissaan asuville vanhuksille löytyy vielä vähemmän virkistystoimintaa kuin laitoksissa asuville. Lisäksi maksettu seura ei ole sama asia kuin aito vuorovaikutus. Onneksi järjestöt ylläpitävät palveluita, joiden kautta vanhuskin voi löytää ulkoilu- ja kahvitteluseuraa. Jokaisen on mahdollista antaa aikaansa yksinäiselle; tunti viikossa on sinulle vähän, mutta vanhukselle se voi olla viikon kohokohta.
